EtusivuVuosia, sävellyksiäUuno KlamiBibliografiaUuno Klami -seuraKuvagalleriaAjankohtaistaLinkitYhteystiedot
 

Kalevala-sarja

Helena Tyrväinen

Kun Uuno Klami oli saattanut päätökseen kotimaiset ja kansainväliset opintonsa — Helsingin Musiikkiopisto keskeytyksin 1915–24, Pariisi 1924–25, Wien 1928–29 —, hänen säveltäjäntyönsä joutui Robert Kajanuksen, Suomen musiikkielämän mahtavan tahdinnäyttäjän vaikutuspiiriin. Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarin harteilla enemmän kuin ehkä kenenkään muun lepäsi vastuu itsenäisen Suomen kansallisen musiikkikulttuurin rakentamisesta. Nyt Kajanus ehdotti Klamille Kalevala-aiheisen teoksen säveltämistä. Olisi eduksi modernin musiikin asemalle, jos se kykenisi saavuttamaan voiton ”vanhoilla kunnian kentillä”, hän perusteli.

Klami kiinnostui ehdotuksesta. Kuinka ei olisi kiinnostunut? Olihan Helsingin kaupunginorkesteri Suomen ainoa ammattimainen, täysimittainen sinfoniaorkesteri. Klamille itselleen suuren virtuoosiorkesterin keinovarojen haltuunotto ja kehittäminen oli luontumus ja intohimo. Olisiko hän kääntänyt selkänsä kultaiselle tahtipuikolle?

Suomen säveltaiteen enfant terriblelle Kalevalan maailma ei kuitenkaan antautunut helposti. Hän nimenomaan etsi lähtökohtaa, joka poikkeaisi Kalevala-sävellystä hänen mielestään ”yksinvaltiaan tavoin hallinneen” Sibeliuksen näkemyksestä. Välillä työn alla oli ”Kalevala-oratorio”, välillä 18 kuvaelmasta koostuva ”näyttämöteos esilukijoineen ja kuorobaletteineen”. Vuonna 1933 sai kantaesityksen Kalevala-sarjan neliosainen ensi versio Kajanuksen seuraajan, Georg Schnéevoigtin johdolla. Sen yhteyteen aiotussa, romanttiselle Kalevala-perinteelle ilkkuvassa scherzossa Lemminkäisen seikkailut Saaressa (1934) erottuu Pariisin 1920-luvun muovaaman kuvainkaatajan käden jälki.

Kajanus oli levännyt Hietaniemen hautausmaan lepopaikassaan jo vuosikymmenen ajan, kun Kalevala-sarja sai sotavuonna 1943 lopullisen viisiosaisen muotonsa ja Toivo Haapasen johtaman voitokkaan kantaesityksen. Klamin monien varhaisteosten, esimerkiksi Lemminkäisen seikkailujen provokatiivisuus oli muuttuneiden aikojen myötä pyyhkiytynyt pois. Sibelius eläytyi usein Kalevalan maailmaan sen henkilöiden kautta; Klamin mestariteosta on luonnehdittu orkesterifreskoksi.

Kylmä kosminen näky Maan synty huipentuu alkutyhjyydestä planeetan loistavaksi syntyjuhlaksi, siihen saumattomasti liittyvä Kevään oras on hellä luonnonkuva. Scherzo Terhenniemi vuodelta 1943 väreilee luonnonäänten yltäkylläisyyttä ja aurinkoisen kesäpäivän onnea. Yksikään Klamin osista ei kuvaa Kalevalan henkilöitä; eleettömän surumielinen neljäs osakaan ei ole nimeltään ”Lemminkäisen äiti” vaan Kehtolaulu Lemminkäiselle. Vasta viimeisessä osassa Sammon taonta Klami käyttää suomalaisia runolauluaiheita luoden niistä kansallisen rakennustyön kuvan. Erik Tawaststjernan mukaan viidestä osasta kuvastuu ”erään hengen hahmottuminen metafyysisestä alkuhämärästä aktiiviseen toimintaan”.

Klami loi taiturilliset kuvauskeinonsa ranskalais-venäläisen orkesterinäkemyksen persoonallisena kehittäjänä. Monet ovat ne orkesterit ja virtuoosikapellimestarit, joiden Kalevala-sarja on sallinut loistaa parhaiden kykyjensä täydessä mitassa. Se on edustanut etuoikeutetusti suomalaista säveltaidetta myös monilla HKO:n ulkomaankiertueilla.

 Ilmestynyt Helsingin kaupunginorkesterin konsertin käsiohjelmassa 29.1. 2009

© Helena Tyrväinen