EtusivuVuosia, sävellyksiäUuno KlamiBibliografiaUuno Klami -seuraKuvagalleriaAjankohtaistaLinkitYhteystiedot
 

Viulukonsertto

Helena Tyrväinen

On tulkinnanvaraista, onko Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa huhtikuussa 1954 ensi kerran ”lopullisena versiona” kuultu Klamin viulukonsertto sama teos, jonka kantaesityksen Anja Ignatius soitti säveltäjän kolmannessa sävellyskonsertissa sotavuonna 1943. Klami itse on ilmoittanut, että partituuri hävisi sodanaikaisissa oloissa keväällä 1944 sen jälkeen kun taiteilija Ignatius oli esittänyt konserton Tukholmassa. Kustantaja Westerlund oli uuden version syntymiseen johtaneen aloitteen tekijä. Se oli ostanut Klamilta viulukonserton, ja maksetuille rahoille piti saada vastinetta. Säveltäjä sai kertomansa mukaan koota teoksen uudelleen ”silpusta mitä [hänellä] sattui kotona olemaan”. Kun alkuperäinen partituuri 1950-luvun lopulla löytyi, kaksi versiota voitiin todeta hyvin erilaisiksi.

”Lopullinen” viulukonsertto on Klamin viiden solistikonserton joukossa vakavin ja samalla perinteisin — vuoden 1943 version suurimmat epäsovinnaisuudet ovat tiessään. Konserttolaji tuo orkesterirunoilijana tunnetun säveltäjän tyylipalettiin sulkeutumisen ”puhtaan musiikin” maailmaan. Soolosoitin on romanttisen viulukonserton hengessä ylpeä, haaveellinen ja haavoittuva diiva, mutta myös demonisiin taidonnäytteisiin taipuva akrobaatti. Lyyrinen ja motorinen, groteski elementti on rinnastettu Prokofjeviin viittaavassa hengessä. Anja Ignatiuksen taituruuden kai inspiroimaa soolo-osuutta ja orkesteria liittää toisiinsa konsertoiva kilvoittelu. 1900-luvun tyyliasteikolla teos edustaa lähinnä uusklassismia. Ekspressiiviset muunnesävelet, huikeat laajakaarroksiset melodiat ja kromaattiset juoksutukset vievät kuitenkin kuulijan romanttisten tunteiden tähtisumuun.

Klami lienee odottanut viulukonserton ”lopullisen version” kantaesitystä positiivisissa tunnelmissa. Helsingin kaupunginorkesteri oli keväällä 1953 julkistanut yleisönsä parissa tehdyn kyselyn tulokset. Klami oli kaikista säveltäjistä seitsemänneksi suosituin, suomalaisista Sibeliuksen jälkeen toisena. Harjoitukset osoittautuivat vaikeiksi. Viimeisen harjoituksen jälkeen Wienin valtionoopperan kapellimestari Hollreiser suorastaan ehdotti, että solistinumero vaihdettaisiin Brahmsin tai Tshaikovskin viulukonsertoksi. Näin ei menetelty, mutta kantaesityksestä ei tullut samanlaista triumfia kuin ensimmäisen version esitys oli ollut. Voidaan kysyä, oliko orkesteri noihin aikoihin siltä edellytetyn vaikean osuuden tasalla. Äskettäin konsertto on herättänyt uutta kiinnostusta. Pekka Kauppisen levytys on teoksesta jo kolmas.

Ilmestynyt Helsingin kaupunginorkesterin käsiohjelmassa 28.3. ja 29.3. 2007.

© Helena Tyrväinen