EtusivuVuosia, sävellyksiäUuno KlamiBibliografiaUuno Klami -seuraKuvagalleriaAjankohtaistaLinkitYhteystiedot
 

Orkesterifantasia Revontulet

Helena Tyrväinen

Sodat ovat vedenjakajia myös luovassa säveltaiteessa. Toinen maailmansota toi eurooppalaisen taidemusiikin käännekohtaan, kun kansallisten arvojen korottaminen kaiken muun yläpuolelle oli johtanut maailmankatastrofiin. Helmikuussa 1942 tapahtuneen sodasta kotiuttamisensa jälkeen Uuno Klami (1900–1961) ryhtyi nopeasti sävellystyöhön. Sodan ja Järvenpään hiljaisuuden jatkuessa Suomi tarvitsi muistutuksen henkisten arvojen kantovoimasta. Klamin kymmenen vuotta aiemmin kantaesityksensä saanut Kalevala-sarja kävi läpi muokkaustyön, ja sarjan uusi osa Terhenniemi valmistui. Syntyi myös tuore teos, persoonallinen viulukonsertto, jonka Adagiossa kantaesityksen arvostelijat panivat kiitollisina merkille Sibeliuksen kaikuja. Nämä sävellykset yhdessä orkesterivalssin Opernredoute kanssa kuultiin 29.10. 1943 Klamin kolmannessa sävellyskonsertissa. Kriitikot arvioivat tilaisuuden merkkitapaukseksi paitsi tekijälle itselleen myös Suomen säveltaiteelle. Käsitys Klamista ikäpolvensa merkittävimpänä suomalaisena säveltäjänä lujittui.

Sodan jälkeen alkoi säveltäjien yksinäinen kilvoittelu, mikä johti pian suomalaiset musiikin luojat tutkimaan tarkoin Schönbergin koulun sävellysratkaisuja. Orkesterifantasian Revontulet (Aurore boréale) aiheita sisältyy Uuno Klamin sodanaikaiseen luonnoskirjaan. Säveltäjä merkitsi yhteen teosluetteloonsa valmistumisvuodeksi 1946, mutta kertoi toisaalla sävellystyön kestäneen kaksi ja puoli vuotta. Teos kuuluu näin Klamin ensimmäisiin sodanjälkeisiin töihin ja on Englundin ”Sotasinfonian” aikalainen. Aiemman kuvainkaatajan ja kosmopoliitin säveltäjänääni on siinä yksilöllisimmillään ja vakavimmillaan, muotoilu voimakkaimmillaan. Runollinen ilmaisu on kuitenkin korvannut toisen sinfonian (1945) resignoituneet sävyt. Klami on keskittänyt näkemyksensä palvelukseen koko Berliozista, Chabrierista, Ravelista ja Stravinskysta juontuvan, virtuoosisen mutta hienostuneen orkesterikulttuurinsa. Hän eteni kohti suomalaisittain ainutlaatuista, ranskalaisittain inspiroitunutta modernismiaan, joka tunnetaan myös Pyörteitä-balettimusiikista.

Kantaesityksen (1948) kriitikoista useampi pysähtyi pohtimaan teosotsikon ja musiikin suhdetta. Tuntuu herättäneen jonkinlaisen pettymyksen, kun otsikon lupaamaa maalauksellisuutta ei saatukaan kuulla. Klami sanoi haastattelijalle, että kyseessä oli hänen paras sävellyksensä, ja kommentoi: ”Revontulet voivat olla paljon enemmän kuin pelkkää pinnallista valon leikkiä taivaalla. Ne voivat olla ilmaus ihmishengen pohjattomasta yksinäisyydestä.”

Ilmestynyt Helsingin kaupunginorkesterin käsiohjelmassa 31.1. ja 1.2. 2007.

© Helena Tyrväinen